torstai 21. toukokuuta 2015

Matkapäiväkirja

Videot puhukoot puolestaan. ;)

Muistakaa klikata laatu oikeasta alareunasta 1080p!



keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Day 3



Kolmantena päivänä viimeisten kuvien ja viimeisten ostosten jälkeen vuorossa oli musikaali. Musikaali oli ollut ykkösehdokkaana kohdevalinta äänestyksessä. Suurin osa porukasta osti lipun Jali ja suklaatehdas- musikaaliin ja muutama meni puhenäytelmään. Jali ja suklaatehdas esitettiin Theatre Royal Drury Lane: ssa. Valitettavasti musikaalissa ei voinut kuvata, joten kuvia löytyy vain ennen musikaalin alkua.

Musikaali itsessään oli huikea ja kaiken kaikkiaan uskomattoman hieno. Musikaaliin oli nähty vaivaa ja siihen oli panostettu niin, että jokainen hetki sitä katsellessa olisi katsojalle täydellinen kokemus. Kaiken lisäksi musikaalin näyttelijät, erityisesti lapsinäyttelijöiden, taidokkuus oli aivan suunnattoman hienoa ja taitavaa. Se kuinka kymmenen vuotiaat lapset suuren yleisön edessä osaavat ottaa lavan sekä katsojat haltuun on aivan äärettömän hassua ja hienoa!!!
Musikaalissa lavasteet, äänet, valot ja efektit ovat huikeat ja niiden katseleminen oli huikean hienoa. Tätä musikaalia suosittelevat kaikki! Musikaali sopii lapsille, nuorille, aikuisille ja eläkeikäisillekin!! Iällä ei ole merkitystä tämän musikaalin katsomisessa, sillä sieltä pois lähtyäsi haluat nähdä Jali ja suklaatehtaan uudelleen ja uudelleen.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Day Two

Toisen päivän aamuna lähdimme siis kohti BBC:tä, jossa kaksi opasta piti meille vajaan kahden tunnin kierroksen. Meidän lisäksi mukana oli korealaisia, ranskalaisia, yhdysvaltalaisia sekä brittejä, eli ihmisiä oli joka puolelta maailmaa. Kierroksella saimme tutustua BBC:n toimintaan sekä muutamat meistä pääsivät kokeilemaan uutistenlukua sekä radiokuunnelman tekoa.




BBC:n jälkeen meillä oli taas hieman vapaa-aikaa, joka käytettiin taas suurimmaksi osaksi shoppailuun... Myöhemmin päivällä kävimme myös Madame Tussaudsissa, joka oli kohde-äänestyksessä noussut melko korkealle. Osa porukasta näki illalla myös vanhaa luokkalaistaan, joka on tällä hetkellä Iso-Britanniassa vaihdossa, kun taas loput palasivat hotellille ja viettivät iltaa omissa porukoissaan. Osalle iski jo haikeus, kun tajusimme, että seuraava päivä olisi jo viimeinen...



















keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Pikapäivitys!

Iltaa kaikille! :)

Tällä hetkellä valmistaudumme hotellilla nukkumaanmenoon, koska huomenna on luvassa toinen toiminnantäyteinen päivä Lontoossa. 

Nyt on takana ensimmäinen päivä aurinkoisessa Lontoossa. Emme tiedä Suomesta, mutta täällä aurinko lämmitti koko päivän ja lämpöä riitti 20 asteen verran. 

Päivä alkoi koululla Erottajakadulla klo 4.45, kun bussi hurautti kohti Helsinki-Vantaata. Lento oli 45 minuuttia myöhässä, mutta olimme silti jo hyvissä ajoin paikallista aikaa kymmenen maissa perillä Gatwickin lentokentällä. Meitä oli vastassa poutainen Lontoo ja innostunut tunnelma oli käsin kosketeltava.


Vietyämme hotellille tavarat kävimme syömässä omavalintaisessa (väh. kahden hengen porukoissa) ruokapaikassa, jonka jälkeen oli muutama tunti vapaa-aikaa. Tämän pääosin määrätietoiseen shopitukseen käytetyn ajan jälkeen suoritimme viralliset turistirituaalit eli kävimme katselemassa Lontoota London Eyesta ja ihailimme Big Beniä. Sen jälkeen kellon lähennellessä iltayhdeksää suuntasimme iltapalaostosten kautta takaisin hotellille lepäämään ja valmistautumaan seuraavaan päivään.



Näin se päivä suurin piirtein meni! Matkafiiliksiä voi seurailla paremmin myöhemmin julkaistavalta matkavideolta, mutta nyt sanottakoon että Lontoo vaikuttaa erittäin mainiolta! Innolla odotamme, mitä muuta Lontoolla on tarjota. Huomenna suuntaamme kohti BBC:n studiota ja Madame Tussaud's -vahakabinettimuseota.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Lähtölaskenta alkaa!

Jos laskuria on uskominen, niin tasan viikon päästä suuntaamme nenämme kohti Lontoota! Jee! Seitsemän jäljellä olevan päivän kunniaksi kerromme seitsemän asiaa, joita odotamme Lontoolta.

1. "Haluan kävellä Lontoossa ja kuvitella olevani sinne sijoittuvassa leffassa tai sarjassa" - Jere


2. "Haluan päästä hetkeksi pois Suomesta" - Ira

"3. Haluan kokea Potter -fiiliksiä" - Anniina


4. Olen aina halunnut kuunnella Forever Young -biisin Lontoossa" - Meri


5. "Haluan päästä ottamaan kaikki must-turistikuvat" - Nella

Walking down Abbey Road. Every Beatles fan ever.

6. "Odotan Lontoon tarjoamaa kulttuurikokemusta" - Maria


7. "Haluan selfien brittipojan kanssa" - Nelli

Myös useampi brittipoika sopii. En pane pahitteeksi.

Toivottavasti kaikkien odotukset ja toiveet täyttyvät, viikon päästä se nähdään. ;)

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Päiväohjelmat

Osa projektia on se, että suunnittelemme ja toteutamme itse päiväohjelmat. Ihan alkuun kaikki saivat vapaasti ehdottaa vierailukohteita, joista lopulliset valittiin äänestämällä. Äänet jakautuivat seuraavasti:


Tämän jälkeen meidät jaettiin neljään vastuuryhmään, joista jokainen suunnitteli ja aikataulutti oman vastuupäivänsä, joihin sisällytettiin eniten ääniä saaneet kohteet. Tällä hetkellä reissun aikataulu näyttää tältä:


Enää 21 päivää näiden päiväohjelmien toteuttamiseen käytännössä! :)

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Matka ennen varsinaista matkaa

Kauan odotettu Lontoon vierailu lähestyy huimaa vauhtia, mutta matka kohti Lontoota on ehditty aloittaa jo hyvissä ajoin, nimittäin rahankeruun merkeissä. Matkakohde on toiminut loistavana motivaattorina ja olemmekin saaneet jo mukavasti kerrytettyä matkakassaa.

Rahankeruun aloitimme myymällä Pilkkoset-tuotteita (klik!), mikä osoittautuikin todella tuotteliaaksi. Jokainen oppilas sai itselleen katalogin ja tilauslistan, johon tutuilta otettiin vastaan tilauksia niin hiihtokerrastoista villasukkiin. Listat lähetettiin kätevästi nettilomakkeen kautta Pilkkosille, jotka toimittivat meille tuotteet tilanneille myytäviksi. Myyntivoittoa saimme itsellemme n. 1450e, mikä oli todella hieno startti matkakassallemme.

https://www.google.fi/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=0CAcQjRw&url=http%3A%2F%2Fwww.vanhempainliitto.fi%2Fuutiskirje%2Fvanhempainliitto%2Flue%2FHuhtikuu-2011%2F14d941f5f4f57e%2F4d9969053c4c3&ei=S302VcndLcWhyAOf9oCoDA&bvm=bv.91071109,d.bGQ&psig=AFQjCNFdJxsph7Gunjvi_cRr4-vCcHYm9g&ust=1429720768200741

Toinen rahanlähteemme on ollut Tammer-Tukku, jossa olemme päässeet tekemään erilaisia varastotöitä. Olemme porukalla lajitelleet niin siemeniä, pääsiäistarvikkeita, kuin vappurekvisiittaakin myyntitelineisiin. Työhön kuuluu myyntitelineiden täyttämisen lisäksi niiden valmisteleminen ja kelmutus lähetyskuntoon, jotta ne voivat jatkaa matkaa kohti kauppojen asiakkaita. Olemme tähän mennessä olleet kolme kertaa tukkuhommissa ja tienanneet näinä kertoina yhteensä n. 1350e.


Tämän lisäksi olemme palauttaneet koulussa pullokoreihin kertyneitä pulloja, mistä olemme saaneet kokonaisuudessaan n. 100e. Kaikki nämä yhteenlaskettuna olemme siis tienanneet matkaa varten n. 2900e. Tällä rahalla olemme mm. saaneet 100e pois jokaisen matkakustannuksista ja ostaneet itsellemme vierailun BBC-studioille. Loppurahaa on kaavailtu siirtymisiin ja sisäänpääsyihin käytettäväksi. Saattaa olla, että summa vielä hieman kasvaa, jos päätämme heittää viime hetken tukkukeikan, mikä voisi jo tuoda hieman käyttörahaa jokaiselle.

Työnteko yhdessä ei ole pelkästään tuonut projektille rahaa, mutta myös tutustuttanut reissuun lähtijöitä toisiinsa entistä paremmin ja lisännyt yhteishenkeä. Matkaa varten uurastaminen on saanut meidät odottamaan ja arvostamaan reissua vielä enemmän. 

Ja nyt sen voi jo sanoa. Ensi kuussa lähdetään Lontooseen! :)